- To
Syyskauden onnistujia palkittiin Espoon Derbyssä
Myös Heimon junioreita pääsi tuulettamaan kaksituhatpäisen yleisön edessä, kun Westend Indians palkitsi juniorijoukkueiden pelaajia hyvästä & onnistuneesta syyskaudesta.
- To
Heimolle taas maalin tappio jäähalliderbyssä – ”Pitää tehdä entistä kovemmin töitä, että nämä kääntyvät meille”
Ei vieläkään. Tämä oli ensimmäinen tuntemus, kun Westend Indiansin ja Esport Oilersin jäähalliderby Metro Areenalla päättyi Heimon perjantaina Heimon 4–5-tappioon.
- To
MM-kävijä Otto Lehkosuo korkkaa derbyssä jo kolmannen jäähallinsa joulukuussa – ”Oilersia vastaan vaaditaan pelirohkeutta”
Otto Lehkosuon joulukuu on sujunut kuin suurella maailmantähdellä kiertueella. Ode pelasi alkukuusta MM-kisojen matseja sekä Helsingin Jäähallissa että Hartwall Areenalla. Perjantaina kierros jatkuu Metro Areenalla, kun Westend Indians isännöi Esport Oilersia Espoon jäähalliderbyssä.
- To
Espoon Derby palaa Metro Areenalle jo tänä vuonna – Heimo haastaa Öljymiehet 17. joulukuuta jäähallin kirkkaissa valoissa
Westend Indians vie F-liigakauden 2021–22 ensimmäisen Espoon paikallisottelun Metro Areenan kirkkaisiin valoihin. Heimon ja Esport Oilersin kohtaaminen oli merkitty sarjaohjelmaan joulukuun 17. päivälle, ja tuolloin kamppailu myös pelataan.
- To
Heimo kaatoi EräViikingit ja täytti Tiipiin iloisilla ilmeillä – ”Tämä oli varmasti neutraalillekin katsojalle laadukas matsi”
Hyvätasoinen ja vauhdikas F-liigan paikallisottelu, yli 500 katsojaa sekä supervireinen Aaro Astala olivat resepti, jolla Westend Indians piristi Espoota marraskuisena perjantai-iltana Otahallissa.
- To
Teppo Salon kesä Teksasissa vaihtui paikkaan uudessa huippuketjussa – ”Pystyimme kantamaan tulosvastuuta”
Yksi Westend Indiansin onnistuneen alkukauden takuumiehistä on ollut hyökkääjä Teppo Salo. Kirkkonummelta salibandyn huipulle ponnistanut Salo pelaa Heimossa kolmatta kauttaan, ja paikka edustusjoukkueessa on löytynyt sekä kuvainnollisesti että konkreettisesti.
Vanhemmat uutiset
- To
Heimo kukisti Oilersin kolmekymppisten juhlaottelussa, kipparin tuuraajat ratkaisurooleissa – ”Saimme hyvän latauksen edellisestä derbystä”
Westend Indians ja Esport Oilers osoittivat perjantaina Otahallissa, että espoolainen salibandy on 30-vuotisen historiansa aikana kehittynyt varsin tasokkaaksi ja vauhdikkaaksi urheiluviihteeksi.
- To
Kolmekymppiset espoolaiset kohtaavat illalla Otahallissa – ”On hienoa pelata Heimossa tänä juhlavuonna”
Tänä iltana Otahallin Tiipiissä kohtaa kaksi kolmekymppistä, kun Westend Indians isännöi Esport Oilersia F-liigakauden toisessa Espoon derbyssä.
- To
Huppunen huhki Heimolle täydet tuliaiset Turusta – ”Jatketaan armotonta työntekoa ystävien kanssa”
Westend Indians jatkoi sunnuntaina voittojen tiellä F-liigan joulukuisissa reissupeleissään, kun se vieraili FBC Turun kotihallissa Kupittaalla. Sarjanousija sai tuta espoolaisten vahvan alun, ja vajaassa 13 minuutissa numerot olivat jo 0–4.
- To
Heimolle maukkaat reissupinnat Lahesta – ”Läpi matsin tuntui siltä, että tätä ei hävitä”
Westend Indians pelasi pitkästä aikaa F-liigaa pääkaupunkiseudun ulkopuolella, kun se kohtasi sunnuntaina LASBin tämän kotitantereella Lahdessa.
- To
Roth, Rauhala ja Remes rokkasivat Tiipiissä, ErVi kaatui selvin luvuin – ”Ainahan ne maalit maistuvat”
Westend Indians pelasi perjantaina tuloksen valossa kauden tähän asti parhaan kotiottelunsa, kun se kukisti Otahallissa EräViikingit 9–3.