Vanhemmat uutiset

SM-Puolivälierien otteluohjelma

Westend Indiansin A-poikien edustusjoukkue kohtaa Tapanilan Erän ensimmäisellä pudotuspelikierroksella. Paremman runkosarjasijoituksen myötä Erällä on kotietu ottelusarjaan.

Kausi huipentuu 1. divisioonan loppusarjaan!

Westend Indiansin AB-tytöt varmistivat viime viikonloppuna toisena kautena peräkkäin paikan tyttöjen 1. divisioonan valtakunnalliseen loppusarjaan. Indians sijoittui Etelä-Suomen ylemmässä jatkosarjassa kolmanneksi ja kaatoi loppusarjan karsintaottelussa Blackbirdsin jännittävien vaiheiden jälkeen rangaistuslaukauskilpailun jälkeen 4-3.

Kilpasarjaturnaus 7/8: Huippuvire jatkuu!

Lauantaina metsästettiin jälleen huikean menestyksekkäästi petoeläimiä ja öljymiehiä Tikkurilassa Tiikeriareenan taistelutantereilla. Tiukassa vireessä koko kauden eteenpäin päättäväisesti vaeltanut nuori Hiawatha joukkueemme olikin liikkeellä isolla, henkeäsalpaavalla asenteella tuikea katse silmissä.

SM-Puolivälierässä vastaan Tapanilan Erä

Westend Indians selvitti tiensä A-nuorten pudotuspeleihin. Runkosarjan päätteeksi Indians oli sijalla kuusi. Sarjan toiseksi sijoittunut Tapanilan Erä pääsi toisena valitsemaan vastustajansa ja valinta osui espoolaisjoukkueeseen.

SM-sarjan runkosarjassa komeasti kuudenneksi!

Westend Indiansin C-tyttöjen pelit SM-sarjassa jatkuvat, sillä joukkue nousi runkosarjan viimeisen turnauksen kahdella voitolla kuudenneksi. Tämä tarkoittaa playoff-karsintoja seuraavaksi viikonlopuksi.

Head partners of the Tribe

Scroll to Top