Vanhemmat uutiset

Heimon viestintäkoulutus ke 20.3. Otahallilla

Westend Indians järjestää ensimmäisen viestintäkoulutuksen koskien uusia kotisivuja keskiviikkona 20.3. kello 18-19.30 Otahallilla. Heimon toimistolla järjestettävässä koulutuksessa käydään läpi myös seuran viestinnän linjauksia.

Fanikorttien kilpailujen voittajat arvottu

Westend Indiansin miesten edustusjoukkueen kevään kotiotteluissa oli käynnissä kolme erilaista fanikilpailua. Tammikuun puolivälissä kummipelaajapäivänä jaetuista Fanikorteissa kisattiin nimmarien keräämisellä, kotiottelukäynneillä sekä joukkuekohtaisessa kilpailussa.

Kausianalyysi 2012-2013

Westend Indiansin miesten edustusjoukkueen kausi 2012-2013 päättyi maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna Divarin runkosarjan voittoon ja suoraan nousuun Salibandyliigaan kaudelle 2013-2014. Kausianalyysissa päävalmentaja Mikko Laurikainen avaa muun muassa kauden suurimmat haasteet sekä kertoo positiivisimman yllätyksen.

Indians tasoitti otteluvoitoiksi 1-1

Westend Indiansin A-poikien edustusjoukkue tasoitti SM-puolivälierävoitoiksi 1-1, kun Tapanilan Erä kaatui sunnuntaina pelatussa sarjan toisessa ottelussa lukemin 10-3. Ottelu oli ensimmäisen kymmenen minuutin pelin jälkeen Indiansille 5-0 eikä Erä päässyt missään vaiheessa kunnolla peliin kiinni. Indiansin parhaimmistoa oli viisi maalia laukonut Miika Mertaniemi.

Playoff-karsinnassa parempi vastassa

Westend Indiansin C-tyttöjen kilpajoukkueen kausi 2012-13 päättyi niukkaan 2-1 –tappioon Tikkurilan Tiikereille SM-sarjan playoff-karsintaottelussa. Tiikerit jatkavat kauttaan puolivälieriin.

Head partners of the Tribe

Scroll to Top