Vanhemmat uutiset
- To
Yhteistyössä Pikkujätti ja Aava Orto-Lääkärit
Westend Indians ja Aava Orto-Lääkärit sekä Pikkujätti lasten ja nuorten lääkäriasema jatkavat yhteistyötä myös tulevilla kausilla. Urheiluseuralle tärkeät yhteistyökumppanit huolehtivat Heimolaisten terveydestä ja takaavat pelaajille laadukkaan hoitoketjun vamman sattuessa. Aava Orto-Lääkärit osallistuu myös seuran huoltajien kouluttamiseen.
- To
Heimon kesäleirit jatkuvat elokuussa
Westend Indiansin kesäleireille osallistui kesäkuun kahdella ensimmäisellä viikolla yhteensä lähes 300 lasta ja nuorta. Suositut kesäleirit jatkuvat myös elokuun kahdella ensimmäisellä viikolla. Elokuun leireille on vielä muutamia paikkoja jäljellä!
- To
Vuoden Intiaani – Markus Markkola
Westend Indians palkitsi kauden parhaitaan toukokuun lopussa.
- To
Indiansin miesten liigajoukkue 2013-2014
Westend Indians valmistautuu seurahistorian ensimmäiseen miesten Salibandyliigakauteen. Viime kauden tapaan Indians pysyy erittäin nuorena, sillä puolet sopimuspelaajista on 1990-luvulla syntyneitä lahjakkuuksia. Kaiken kaikkiaan Indiansilla on 22 pelaajasopimusta, joista kaksi on nousijajoukkueen ulkopuolelta tulleita vahvistuksia.
- To
Edustusjoukkue 2013-2014
Westend Indiansin B-poikien edustusjoukkue lähtee alkavaan kauteen uuden valmennustiimin johdolla. Viime kaudella A-poikien edustusjoukkuetta luotsannut Petri Timonen ottaa yhdessä Juha Sepän kanssa valmennusvastuun B-pojissa. Joukkue tavoittelee paikkaa SM-sarjaan elokuun karsinnoissa.