- To
Welhot taikoi kolme pistettä haluttomalta Heimolta
Marraskuinen kahden kotiottelun viikonloppu kääntyi miesten edustusjoukkueen kannalta tuloksellisesti synkäksi. Kuudesta tarjolla olleesta sarjapisteestä plakkariin jäi vain yksi. Lauantaina Indians ei löytänyt tarpeeksi kovaa maalinälkää ja hävisi kuopiolaiselle SB Welhoille 3–4.
- To
Heimolta ja Happeelta hurlumheitä koko rahalla
Järki pallollisena ja tunne puolustamisessa oli Heimon ohjenuorina, kun edustusjoukkue kohtasi Jyväskylän Happeen Otahallin Tiipiissä perjantai-iltana. Aluksi kaikki näyttikin menevän suunnitelmien mukaan, kun Heimo johti kolmeen otteeseen neljällä maalilla. Happee kuitenkin hyödynsi kotijoukkueen heikon toisen erän ja vei lopulta kaksi pistettä. Indians nöyrtyi jatkoajalla 8–9.
- To
Salibandyn elävä legenda perjantaina Otahallissa
Westend Indians pelaa tänä viikonloppuna peräti kaksi Salibandyliigan kotiottelua kotikaukalossaan Otahallin Tiipiissä. Perjantai-illan kamppailussa vastaan asettuu Jyväskylän Happee, jonka riveihin kaiken salibandyssä nähnyt Mika Kohonen palasi täksi kaudeksi.
- To
Yhä useampi nauttii huippusäbästä Otahallin katsomossa
Heimon edustusjoukkueen kotiotteluiden yleisökeskiarvo on vakiintumassa 500 silmäpariin. Kuluvalla kaudella Otahallin Tiipiissä on pelattu neljä Salibandyliigan ottelua, joiden yhteenlaskettu katsojamäärä oli 2023 ihmistä. Alkuvaiheessa kautta keskiarvo on näin ollen 506 katsojaa. Heimolaisille käykin hyvästä tavoitteesta pitää tuo lukema yli puolessa tuhannessa aina kevääseen saakka.
- To
Yhä useampi nauttii huippusäbästä Otahallin katsomossa
Heimon edustusjoukkueen kotiotteluiden yleisökeskiarvo on vakiintumassa 500 silmäpariin. Kuluvalla kaudella Otahallin Tiipiissä on pelattu neljä Salibandyliigan ottelua, joiden yhteenlaskettu katsojamäärä oli 2023 ihmistä. Alkuvaiheessa kautta keskiarvo on näin ollen 506 katsojaa. Heimolaisille käykin hyvästä tavoitteesta pitää tuo lukema yli puolessa tuhannessa aina kevääseen saakka.
- To
Heimo haki pisteet Hämeenlinnasta
Westend Indians kävi lauantaina hakemassa kolme Salibandyliigan sarjapistettä Hämeenlinnasta. Kotijoukkue Steelers ei pystynyt murtamaan Heimon hyvin toiminutta puolustusta ja hävisi 2–6. Espoolaisten maalivahti Tuukka Vesa pääsi ensimmäistä kertaa tällä kaudella aloittamaan tolppien välissä, ja nuorukainen selviytyi tehtävästänä varsin mallikkaasti.
Vanhemmat uutiset
- To
Timosen kolmella koolla Oilersin kaatoon – Kapteeni Kainulainen: ”Hallitaan hanakammin palloa”
Espoon historiallisen derbysarja pudotuspeleissä on yhden ottelun ikäinen. Perjantaina Tapiolan urheiluhallissa kärsitty jatkoaikatappio oli harmittava, mutta pleijareissa, jos missä on kaikista tärkeintä unohtaa menneet. Vain seuraavalla ottelulla on väliä.
- To
Heimon A-pojat rallatellen SM-sarjaan Kirkkonummen murskavoitolla – ”Meillä oli laaja materiaali ja taitavat yksilöt”
Westend Indians pelaa ensi kaudella A-poikien SM-sarjaa. Asia varmistui lauantai-iltana Kirkkonummella, jossa ikäluokan divarikautta hallinnut Heimo oli murskaavan ylivoimainen. Rangers alistui omassa väestönsuojassaan 0–11.
- To
Heimo näytti luonnetta, mutta Oilers vei jännitysnäytelmän – ”Uutta matoa koukkuun”
Espoon odotettu derbysarja pyörähti käyntiin perjantaina, kun Oilers isännöi 1. puolivälieräottelua Tapiolan urheiluhallilla.
- To
Heimo kohtaa paikallisvastustaja Oilersin puolivälierissä – ”Tämä on huikea juttu espoolaiselle salibandylle”
Salibandyliigan puolivälierissä nähdään poikkeuksellinen paikalliskamppailu, kun Indians saa vastaansa lähistöllä päämajaansa pitävän Oilersin. Ottelusarjan ensimmäinen ottelu pelataan perjantai-iltana varmasti tiivistunnelmaisella Tapiolan Urheiluhallilla.
- To
Pudotuspelien kattava tietopaketti – Heimo kohtaa puolivälierissä vastassa paikallisvastustaja Oilersin!
Salibandyliigan puolivälierissä nähdään yksi kaikkien aikojen ottelusarjoista, kun Oilers valitsi puolivälierien tanssipariksi Indiansin. Luvassa on isoja tunteita ja upeita otteluita ennennäkemättömän tunnelman ympäröimänä.