- To
Heimolle taas maalin tappio jäähalliderbyssä – ”Pitää tehdä entistä kovemmin töitä, että nämä kääntyvät meille”
Ei vieläkään. Tämä oli ensimmäinen tuntemus, kun Westend Indiansin ja Esport Oilersin jäähalliderby Metro Areenalla päättyi Heimon perjantaina Heimon 4–5-tappioon.
- To
MM-kävijä Otto Lehkosuo korkkaa derbyssä jo kolmannen jäähallinsa joulukuussa – ”Oilersia vastaan vaaditaan pelirohkeutta”
Otto Lehkosuon joulukuu on sujunut kuin suurella maailmantähdellä kiertueella. Ode pelasi alkukuusta MM-kisojen matseja sekä Helsingin Jäähallissa että Hartwall Areenalla. Perjantaina kierros jatkuu Metro Areenalla, kun Westend Indians isännöi Esport Oilersia Espoon jäähalliderbyssä.
- To
Espoon Derby palaa Metro Areenalle jo tänä vuonna – Heimo haastaa Öljymiehet 17. joulukuuta jäähallin kirkkaissa valoissa
Westend Indians vie F-liigakauden 2021–22 ensimmäisen Espoon paikallisottelun Metro Areenan kirkkaisiin valoihin. Heimon ja Esport Oilersin kohtaaminen oli merkitty sarjaohjelmaan joulukuun 17. päivälle, ja tuolloin kamppailu myös pelataan.
- To
Heimo kaatoi EräViikingit ja täytti Tiipiin iloisilla ilmeillä – ”Tämä oli varmasti neutraalillekin katsojalle laadukas matsi”
Hyvätasoinen ja vauhdikas F-liigan paikallisottelu, yli 500 katsojaa sekä supervireinen Aaro Astala olivat resepti, jolla Westend Indians piristi Espoota marraskuisena perjantai-iltana Otahallissa.
- To
Teppo Salon kesä Teksasissa vaihtui paikkaan uudessa huippuketjussa – ”Pystyimme kantamaan tulosvastuuta”
Yksi Westend Indiansin onnistuneen alkukauden takuumiehistä on ollut hyökkääjä Teppo Salo. Kirkkonummelta salibandyn huipulle ponnistanut Salo pelaa Heimossa kolmatta kauttaan, ja paikka edustusjoukkueessa on löytynyt sekä kuvainnollisesti että konkreettisesti.
- To
Heimon tähtiduo esti jymy-yllätyksen, nurmolaiset nurin jatkoajalla – ”Kovalla luonteella saimme kahden pisteen voiton”
Westend Indians kävi isänpäivänä Seinäjoella hakemassa kaksi F-liigan sarjapistettä Nurmon Jymyltä. Hyvin pelannut kotijoukkue laittoi Heimon todella lujille, sillä vielä kaksi minuuttia ennen varsinaisen pelaajan loppua se johti kahdella maalilla. Jymy joutui kuitenkin taipumaan jatkoajalla 5–6.
Vanhemmat uutiset
- To
Heimon jalkapallotoimintaan valmennuspäälliköksi tai valmentajaksi?
Westend Indians ry, tuttavallisemmin Heimo, on 1992 perustettu espoolainen urheiluseura. Vahvaa juniorityötä tekevä Tähtiseura on kasvanut nopealla vauhdilla yhdeksi Suomen suurimmista salibandyseuroista ja Espoon suurimmista urheiluseuroista. Toimistomme sijaitsee Espoon Otaniemen Otahallilla. Lisätietoa: www.westendindians.fi.
- To
Heimon syyskausi päättyi dramaattiseen pettymykseen – ”Välitodistus ei voi olla kovin hyvä”
Westend Indians päätti F-liigan syyskautensa sunnuntaina Otahallissa, kun se kohtasi Nurmon Jymyn. Sarjaohjelman merkillisyyttä oli se, että Heimo pelasi seitsemättä kertaa peräkkäin Espoossa, kun mukaan lasketaan kuusi kotiottelua ja Oilersin isännöimä derby.
- To
Heimon peli-ilme palasi, TPS nipisti tehohetkellään pisteet – ”Jos ei pelaa laadukkaasti 60 minuuttia, on hyvät joukkueet vaikea voittaa”
Westend Indians ja TPS pelasivat perjantaina tapojensa mukaisesti tasaisen F-liigan ottelun. Heimo voitti avauserän, sai lunta tupaan toisessa ja kiri hyvin kolmannessa, mutta sai lopulta pettyä lukemin 5–7.
- To
Tehokkuus, raikkaus, hönkä, kiima ja keskittyminen ovat Heimon reseptit kuuden pisteen viikonloppuun – ”Laitetaan lötöä pönttöön!”
Westend Indians koki numeroiden valossa todennäköisesti kauden pahimman notkahduksensa viikko sitten perjantaina, kun se taipui paikallisvastustaja Oilersille. F-liigan tiivistynyt otteluohjelma onneksi takaa sen, ettei menneitä tarvitse tai kannata muistella.
- To
Heimo jäi telineisiin Espoon derbyssä – ”Huono lähtö määritteli liikaa, millainen peli tästä tuli”
Kauden ensimmäisestä Espoon derbystä muototui Westend Indiansille tapahtuma, jota ei kannata liikaa muistella. Oilers hyödynsi paikkansa tehokkaammin kotiluolassaan, eikä Heimo päässyt missään vaiheessa kamppailemaan voitosta.