- To
Heimon nimesi ensimmäiset henkilöt Hall of the Tribeen
Heimo julkaisi 30-vuotisjuhlagaalassa Hall of the Triben, mihin nimettiin ansioituneita ja pitkäaikaisia seuratoimijoita.
- To
Heimon hyökkäystehot kohdillaan Kastellin vuoristoradassa – ”On tosi tärkeää, että joukkue pystyy voittamaan tavalla tai toisella”
Westend Indians ei saanut pitkään makustella perjantain juhlaottelun maukasta voittoa Oilersista. Edustusjoukkue lähti Åbergin Linjan kumipyörin kohti kaukaista Oulua jo lauantaina, kun muu seuraväki kokoontui Heimogaalaan juhlistamaan 30-vuotiasta espoolaista liikuttajaa.
- To
Syyskauden heimolaiset palkittiin perjantaina pelatussa Espoon derbyssä
Perinteiseen tapaan ennen vuodenvaihdetta pelattavassa Westend Indians - Oilers ottelussa palkittiin syyskaudella ansioituneita pelaajia.
- To
Heimo kukisti Oilersin kolmekymppisten juhlaottelussa, kipparin tuuraajat ratkaisurooleissa – ”Saimme hyvän latauksen edellisestä derbystä”
Westend Indians ja Esport Oilers osoittivat perjantaina Otahallissa, että espoolainen salibandy on 30-vuotisen historiansa aikana kehittynyt varsin tasokkaaksi ja vauhdikkaaksi urheiluviihteeksi.
- To
Kolmekymppiset espoolaiset kohtaavat illalla Otahallissa – ”On hienoa pelata Heimossa tänä juhlavuonna”
Tänä iltana Otahallin Tiipiissä kohtaa kaksi kolmekymppistä, kun Westend Indians isännöi Esport Oilersia F-liigakauden toisessa Espoon derbyssä.
- To
Huppunen huhki Heimolle täydet tuliaiset Turusta – ”Jatketaan armotonta työntekoa ystävien kanssa”
Westend Indians jatkoi sunnuntaina voittojen tiellä F-liigan joulukuisissa reissupeleissään, kun se vieraili FBC Turun kotihallissa Kupittaalla. Sarjanousija sai tuta espoolaisten vahvan alun, ja vajaassa 13 minuutissa numerot olivat jo 0–4.
Vanhemmat uutiset
- To
Westend Indians hakee viestintähenkilöä miesten edustusjoukkueeseen
Westend Indians hakee viestintätiimiinsä uutta tekijää. Etsimämme henkilö on osaava, yhteistyökykyinen ja varustettu vahvalla motivaatiolla sekä halulla kehittää & kehittyä.
- To
NHL 23 -joukkueen turnaukset jatkuvat
Heimo Esportsin NHL 23 –joukkueen eHSM -turnaus päätökseen, seuraavana European Champions League.
- To
Uuden CS:GO -joukkueen ensimmäinen koitos ohi
CS:GO –joukkue jäi Elisa Open Suomen 5. kauden karsintoihin – "Kuitenkin positiivinen fiilis"
- To
Heimo Esports palaa Counter-Striken pariin uudistuneella joukkueella
Nuori ja nälkäinen joukkue lähtee tavoittelemaan Suomen kärkipaikkaa – "Meiltä löytyy paljon halua näyttää suomalaiselle Counter-Strikelle, miten seuraava steppi otetaan yhdessä."
- To
Summer football groups start again – more options than before
We got a lot of positive feedback from last summer's football season and it's time to start the season again. We responded to the demand and added more adult and junior groups to join.