miehet-edustus

miehet-edustus

Tappio SPV:lle – pudotuspelipaikka varmistui!

Westend Indians kohtasi hallitsevan Suomen mestari SPV:n lauantai-illan liigaottelussa Otahallissa. Kaksi ensimmäistä erää Indians oli varsin hyvin pelissä mukana, ja taipui runkosarjan voitosta taistelevalle SPV:lle vasta kolmannen erän nukahduksien myötä. Loppunumerot kirjattiin 4-9, mutta tappiosta huolimatta muiden paikkakuntien tulosten myötä Indians varmisti paikkansa puolivälieriin ensimmäisellä liigakaudellaan.

miehet-edustus

Lauantaina kotihallissa vastassa SPV

Westend Indians kohtaa lauantaina hallitsevan Suomen mestari SPV:n, joka saapuu vieraaksi Indiansin runkosarjan toiseksi viimeiseen kotiotteluun. Ennen viikonlopun otteluita SPV on sarjassa kolmantena ja Indians seitsemäntenä.

miehet-edustus

Heimo jatkoaikavoittoon Loviisassa

Westend Indians ja Loviisan Tor väänsivät sarjapisteistä keskiviikkoillan trillerissä Loviisassa. Kahden erän jälkeen Indians oli niukasti 2-3-johdossa, mutta menetti johtoaseman viimeisessä erässä Torin noustua parhaimmillaan kolmen maalin johtoon. Lopulta Indiansin Santeri Toropainen iski Heimon kolmella maalilla tasoihin ja lopulta jatkoajalla täyteen pistepottiin lukemin 7-8.

miehet-edustus

Näin valmistaudut perjantain Derbyyn!

Perjantaina 14.2. Otahallilla pelataan Salibandyliigahistorian toinen Espoon Derby, kun Esport Oilers saapuu Heimon vieraaksi. Ottelusta on odotettavissa kahden taitavan joukkueen huikea taisto pudotuspelipisteistä!

Scroll to Top