Aon Finland ja Terveystalo osaksi Heimoa
Heimo on valmistautunut tulevan kauden koitoksiin hyvin huolellisesti. Taiston tuoksinassa voi joskus kuitenkin sattua. Silloin on tärkeää, että loukkaantunut soturi saa kaiken mahdollisen avun ja tuen.
Heimo on valmistautunut tulevan kauden koitoksiin hyvin huolellisesti. Taiston tuoksinassa voi joskus kuitenkin sattua. Silloin on tärkeää, että loukkaantunut soturi saa kaiken mahdollisen avun ja tuen.
Espoolainen Janne Järvenpää katselee tyytyväisenä poikansa harjoituksia Otahallilla. Veeti, 7, nautti silmin nähden säbästä ja Sebastian Klärichin vetamistä G-juniorien treeneistä.
C1-joukkue eli 02-pojat pelasivat elokuun SM-karsinnoista paikan valtakunnalliseen 1. divisioonaan ja kausi alkaa 23.9.
Heimoyhteisömme kasvaa ja ryhmätarjontamme monipuolistuu. Tutustu tarjontaamme ja liity mukaan!
Westend Indians etsii Heimoonsa jatkuvasti uusia innokkaita tekijöitä
Westend Indians on nimennyt kaksi uutta valmentajaa urheilijanpolulle. Tuomas Laakkonen vastaa jatkossa A- ja C2-edustusjoukkueista ja Eero Juvonen toimii Laakkosen apuvalmentajana A-poikien edustusjoukkueessa.
Kausi alkaa olla jo lopuillaan, mutta salibandyjoukkueiden toiminta jatkuu edelleen vilkkaana. Ensi kauden joukkueiden rakentaminen on jo käynnissä ja Heimo tarjoaa jokaisessa ikäryhmässä useita vaihtoehtoja ensi kauden salibandyharrastukselle.
Heimon kevät tarjoaa useita eri upeita tapahtumia, joihin osallistumalla pääset nauttimaan mukavasta pelailusta ja toiminnasta muiden innokkaiden osallistujien kanssa.
Heimon A-juniorit nappasit nuorten SM-sarjasta upeasti pronssiset mitalit, kun joukkue voitti pronssiottelussa Oulun Luistinseuran lukemin 4-3.
Toukokuussa Heimossa aloitetaan valmistautuminen tulevaan kauteen järjestämällä nuorimmille junioreille vapaita harjoituksia, jonne kaikki 2007-2011 syntyneet voivat vapaasti tulla kokeilemaan salibandyä.