Heimon uljas taistelu päättyi kunniakkaaseen tappioon – ”Oli hienoa kipparoida tuota joukkuetta”
Westend Indiansin rivit olivat toden teolla harventuneet tiistaista, kun Otahallissa pelattiin perjantaina Espoon derbysarjan neljäs puolivälieräottelu.
Westend Indiansin rivit olivat toden teolla harventuneet tiistaista, kun Otahallissa pelattiin perjantaina Espoon derbysarjan neljäs puolivälieräottelu.
Westend Indians näytti tiistaina todellista luonnetta F-liigan kolmannessa puolivälierässä tiistaina. Ilman Aaro Astalaa ja Valtteri Kainulaista pelannut Heimo pelasi muun muassa seitsemän minuuttia alivoimaa Oilersin tehokkaaksi tiedettyä huippuviisikkoa vastaan.
Westend Indians jäi Oilersin maajoukkuetähden Justus Kainulaisen jyräämäksi F-liigan toisessa puolivälieräottelussa Otahallissa sunnuntaina.
Westend Indians ja Esport Oilers aloittivat perjantaina F-liigan puolivälieräsarjansa jälkimmäisen kotikaukalossa Tapiolan urheiluhallilla. Kumpikin espoolaisjoukkue lähti kamppailuun asenteella, joka erottaa pudotuspelit runkosarjasta. Huipputiukan puolustuskamppailun voittajaksi punnersi jalkapallolukemin 2–0 Oilers.
Ei kahta ilman kolmatta. Kolmas kerta toden sanoo. Näistä sanonnoista voi halutessaan hakea osviittaa F-liigan puolivälieriin, jossa nähdään kolmantena vuonna peräkkäin Espoon derby yhtenä puolivälieräsarjana.
Oletko kiinnostunut pelaamaan Heimossa tulevaisuudessa? Juniorijoukkueiden ensi kauden joukkueita kasataan kevään aikana. Mikäli olet kiinnostunut pelaamaan Heimossa, olethan yhteydessä ikäluokan ikäluokkavastaavaan.
Westend Indians päätti perjantaina F-liigan runkosarjaurakkansa 7–5-voittoon OLSista. Voiton myötä Heimo nappasi viime vuosina tutuksi tulleen kuudennen sijan sarjataulukossa.
Westend Indians pelaa tänään perjantaina F-liigan runkosarjan viimeisen ottelunsa kaudella 2021–22, kun se isännöi Otahallissa OLSia.
Westend Indians pelasi sunnuntai-iltana viikon kolmannen ottelunsa F-liigassa, kun se isännöi Otahallissa Nurmon Jymyä. Ottelusiirtojen pirstoman sarjaohjelman vaihe oli kotijoukkueelle rankka, sillä koitos oli neljäs yhdeksässä päivässä. Lauantain derbyn alusta oli vain 24 tuntia, kun taas pelattiin liigamatsia.
Westend Indians ei kyennyt voittamaan kuluvalla kaudella 2021–22 Espoon derbyä ainakaan runkosarjassa. Asia varmistui lauantaina, kun Oilers voitti kotiottelunsa Tuhilla maalein 8–4.