– Vastustajalla olisi ollut paikat tehdä huomattavasti enemmän. Oli vähän kaksijakoinen peli, alkuun mentiin ÅIF:n käsikirjoituksen mukaan, Heimon päävalmentaja Petri Timonen sanoi.
Sipoolaiset loivat tosiaan kosolti maalipaikkoja ensimmäisessä erässä. Ainoan täysosuman teki kuitenkin Ossi Koskinen, jolle Eero Harjula tarjoili maukkaan poikittaissyötön.
– Annettiin paljon vaarallisia vastahyökkäyksiä, mutta onneksi meillä oli maalissa kaveri hereillä ja toiseksi ÅIF:lta oli huonoa viimeistelyä, Timonen kiitteli loistomatsin pelannutta Mikko Kirvesniemeä.
Ottelun jälkimmäinen puolisko menikin Timosen mukaan Heimon kässärillä. Toisessa erässä Indians iski neljässä minuutissa kolme osumaa. Niistä vastasivat ensimmäisen liigamaalinsa tehnyt Teppo Salo, Eero Harjulan syötöstä osunut Oskari Möykkynen sekä hurjan laukauksensa kohdilleen saanut Santeri Toropainen.
Kolmannen erän alussa Joel Markkola naulasi Sami Niskasen katkon jälkeen Heimon viidennen, ja pari minuuttia tästä oli Niko Laitin vuoro onnistua. Eero Harjula kirjautti tähän maaliin jo illan kolmannen syöttöpinnansa.
ÅIF:n Patrik Korpiniemi pilasi Kirvesniemen nollapelin iskettyään takatolpalta kavennuksen nopean vastahyökkäyksen päätteeksi, mutta viimeinen sana kuului Heimolle ja Otto Lehkosuo, joka sinetöi loppulukemat kauden ensimmäisellään.
Kaksijakoisuus kuului Timosen tiivistyksessä ottelun kulusta.
– Ei pysty olemaan sillä tavalla isossa kuvassa tyytyväinen puolustuspeliin, Timonen totesi.
Heti perään hän kuitenkin muistutti kliseestä, jonka mukaan kukaan ei muistele keväällä, miten voitot marraskuussa tulivat. Niistä irronneet pisteet ovat kuitenkin kallisarvoisia sarjataulukossa.
Heimon maalintekijöistä ainoastaan Möykkynen ja Lehkosuo pelasivat viime kaudella keltamustissa. Uusien ratkaisijoiden löytyminen lupaa hyvää. Aaro Astala oli lauantaina varotoimenpiteenä sivussa ja Valtteri Kainulainenkaan ei tällä kertaa osunut.
– On tärkeää, ettei maalinteko ole vain tiettyjen pelaajien harteilla.
Leveyttä vaaditaan myös cupissa, jossa Indians siis eteni jatkoon. Timosen mukaan cupissa menestyminen on asetettu joukkueen tavoitteeksi. Seuraavalla kierroksella ei pelata samalla liigapisteistä, mikä mahdollistaa näytönpaikkojen antamisen.
Salibandyliiga jatkuu Heimon osalta 15. marraskuuta vierasottelulla Jyväskylässä. Sitä ennen kolmikko Astala, Kainulainen ja Lehkosuo pukee ylleen maajoukkueasun ensi viikonlopun EFT‐peleissä. Leveä pelaajarinki mahdollistaa hyvän harjoittelun inkkarileirissä, vaikka kolme soturia onkin edustustehtävissä.
– Kaksi viikkoa tässä on aikaa. Ruvetaan punomaan juonia sinne. Tarkoitus on mennä taas eteenpäin ja tehdä hommia. Hieno juttu, että siellä on kolme meidän pelaajaa. Seura on hyvin edustettu, Timonen sanoi isänpäivän Ruotsi‐otteluun huipentuvasta maajoukkuetapahtumasta.
ÅIF–HEIMO 1–7 (0–1, 0–3, 1–3)
13.00 Ossi Koskinen (Eero Harjula) 0–1
29.19 Teppo Salo (Santeri Toropainen) 0–2 yv.
30.18 Oskari Möykkynen (E. Harjula) 0–3
33.44 Toropainen (Otto Lehkosuo) 0–4
41.46 Joel Markkola (Sami Niskanen) 0–5
45.11 Niko Laiti (E. Harjula) 0–6
48.30 Patrik Korpiniemi (Atte Huovinen) 1–6
51.13 Lehkosuo (Olli Arkkila) 1–7
Maalikooste: ÅIF YouTube
Lehdistötilaisuus: ÅIF YouTube
Ottelun kuvat: Heimon Flickr