Viikingit pöllytti Heimoa Pasilassa

Heimo käväisi Helsingissä pelaamassa Viikinkejä vastaan ottelun, josta ei juurikaan kerrottavaa jälkipolville jää. Lukemat 12-3 eivät jätä arvailujen varaan, kumpi ottelussa ansaitsi voittonsa.

Viikingit aloitti tehokkaasti ja siirtyi jo kuuden ja puolen
minuutin pelin jälkeen kolmen maalin johtoon. Heimon ottama aikalisä paransi
hieman otteita, kun Toni Koskela pääsi iskemään 3-1 kavennuksen. Tämän jälkeen
kuitenkin isännät menivät menojaan vastaten ottelun seuraavista kuudesta maalista,
ennen Heimon seuraavaa osumaa. Toisen erän jälkeen taululla 10-2 ja kolmas erä
olikin sitten lähinnä loppusummerin odottelua.

Viikingeiltä neljä pelaajaa onnistui iskemään kolme tehopistettä,
Tero Tiitun ollessa jälleen tehokas Heimoa vastaan. Heimon Eino Pesu onnistui
antamaan kaksi maalisyöttöä ja vastasi näin ollen Heimon tehokkaimmasta
iltapuhteesta.

Heimon päävalmentaja Stefan Korhonen harmitteli tappiota.

– Jos Happeeta vastaan pelattiin täysin ehjä 60 minuuttia,
niin tänään oli sitten täysin päinvastainen esitys. Ei onnistuttu oikein
missään ja kaveri paukutti todella ison kasan maaleja.

– Viikingit oli tänään todella hyvä ja ansaitsi voittonsa.
Oikeastaan peli oli taputeltu jo ensimmäisen erän jälkeen, kun kaveri johti
5-1. Tänään ei vain ollut meidän päivä.

Seuraava ottelu pelataan keskiviikkona 10.2 kotihallissa
Espoossa, ja tuolloin vastaan asettuu M-Team.

// WI Tiedotus / Ville Vannesluoma

Scroll to Top