Heimo lähtee otteluun katkaisemaan kolmen ottelun
tappioputkeaan ja kyseessä on vuoden viimeinen vierasottelu Heimon osalta.
Vaikka alla on kolme tappiota, ei joukkueen peli-ilmeessä ole ollut mitään
moitittavaa. Kaikki ottelut ovat olleet hyvin tasaisia, mutta haluttua
palkintoa sarjapisteiden muodossa ei ole Heimo onnistunut saavuttamaan.
Voitolla Seinäjoen Peliveljistä Heimo saisi jälleen karistettua
pudotuspeliviivan alapuolella olevia joukkueita kintereiltään.
Seinäjokelaiset ovat pelanneet edellisen ottelun viimeksi
lokakuun puolella ja Heimo on heidän ainoa vastustajansa marraskuun aikana.
Viimeisimmässä ottelussaan SPV hävisi niukasti EräViikingeille ja ennen tuota
tappiota, heillä oli allaan kuuden ottelun voittoputki. Varsinkin
seinäjokelaisten Jari Hankkio on äitynyt kovaan vireeseen ja johtaa heidän
sisäistä pistepörssiään sekä on koko sarjan maalipörssin kakkostilalla.
Viime kaudella SPV oli Salban lisäksi ainoa joukkue, jonka
Heimon onnistui kukistaa kauden molemmissa kohtaamisissaan. Tällä kaudella SPV
on pelannut huomattavasti viime kautta paremmin ja edelliskauden tempun
uusiminen olisi erittäin loistava suoritus Heimolta. Molemmat ovat toistaiseksi
päästäneet yhtä vähän maaleja runkosarjan aikana, mutta maalinteossa SPV on
ollut toistaiseksi etevämpi 36 maalin verran. Tulossa on jälleen yksi tiukka ja
tasainen ottelu, joka ratkeaa lopulta siihen, kumpi haluaa voittoa toista
joukkuetta enemmän.
Mikael Sievänen antoi muutaman huomion tulevasta
koitoksesta.
– Alku on tässä ottelussa erittäin tärkeä, varsinkin kun
meillä on pitkä bussimatka alla. Pitää saada kova ja terävä alku, kun vastassa
on vaarallinen nippu, joka tekee paljon maaleja.
– Meidän pitää pystyä hiljentämään heidät kotiyleisönsä
edessä. Sitten tietysti siellä kohdataan rakas vastustaja Mustonen, jolle pitää
antaa hieman extraruntua pelin aikana.
Ottelu alkaa Seinäjoen Urheilutalolla kello 17.00. Tämän
jälkeen alkaa salibandyn MM-kisoista johtuva maaottelutauko, jonka jälkeen
Heimo palaa tositoimiin lauantaina 17.12, kun Tiipiin tiloihin saapuu OLS
vierailijaksi.
Seuraattehan Heimoa Facebookissa, Instagramissa,
Twitterissä, Snapchatissa, Flickrissä ja YouTubessa käyttäjänimellä
@westendindians ja aihetunnisteella #Heimo.
// WI Tiedotus / Ville Vannesluoma