Avauserässä Nokian KrP siirtyi nopeasti kahden maalin
johtoon, ennen kuin edes puolet erästä oli takana. Heimo pääsi kuitenkin maalin
makuun vielä puolitoista minuuttia ennen erän loppua, kun Miesten Edustus
onnistui ylivoimalla. Toisessa erässä Heimo onnistui nopeasti tasoittamaan
pelin, mutta nokialaiset siirtyivät pian tasoituksen jälkeen uudelleen johtoon.
Kuitenkin jälleen ylivoimalla Heimo onnistui maalinteossa, kun edellisestäkin
ylivoimamaalista vastannut kaksikko Mikael Sievänen – Teemu Venäläinen järjesteli
tasoitusmaalin. Tasatilanteessa mentiin myös toiselle erätauolle.
Läpi ottelun erinomaisella jalalla pelannut Heimo piti
suurimman osan ajasta palloa ja pakotti nokialaiset puolustuskannalle.
Varsinkin kolmannessa erässä tämä alkoi todella näkyä, kun Heimo loi jatkuvasti
maalipaikkoja ja iski palloa kohti KrPn maalia. Lopulta vajaa kahdeksan
minuuttia ennen ottelun loppua Aaro Astalan upea ja oivaltava syöttö löysi
Heikki Iiskolan, joka siirsi kotijoukkueen johtoon. Tämän jälkeen Heimo iski
vielä kahdesti, joista viimeinen osuma tyhjään maaliin sinetöi Miesten
Edustukselle ensimmäisen kotivoiton yli kolmeen kuukauteen.
Heimo onnistui jälleen erinomaisesti luomaan maalipaikkoja
ja numerot olisivat olleet varmasti selvemmät, ilman Nokian KrPn maalivahti
Santtu Pohjosen loistavia otteita. Hän koppasi ottelussa mojovat 34 torjuntaa,
joihin sisältyi useita todella näyttäviä torjuntoja. Heimo sai kuitenkin
rakennettua tarvittavat osumat ja nappasi pisteet lukemin 6-3.
Heimon päävalmentaja Stefan Korhonen oli ottelun jälkeen
tyytyväinen.
– Vaikka kaveri pääsi alussa parin maalin johtoon, niin emme
lannistuneet siitä. Uskoimme koko ajan voittoon ja jätkät nostivat hienosti
tasoaan pelin toiseen ja kolmanteen erään.
Nokian KrPn päävalmentaja Heikki Luukkonen kommentoi ottelua
seuraavasti.
– Meiltä hyvä valmistautuminen ja lähtö peliin. Meidän
puolustuspelaaminen antoi meille tänään avaimet voittoon, mutta hyökkäyksessä
ei oltu ihan riittävän juonikkaita ja huolellisia paikoissa. Kolmella osumalla
harvemmin Salibandyliigassa voitetaan otteluita.
Seuraavan kerran Heimo pelaa perjantaina 27.1, kun vastaan
asettuu TiiPiillä M-Team.
Seuraattehan Heimoa Facebookissa, Instagramissa,
Twitterissä, Snapchatissa, Flickrissä ja YouTubessa käyttäjänimellä
@westendindians ja aihetunnisteella #Heimo.
// WI Tiedotus / Ville Vannesluoma